tiistai 7. maaliskuuta 2017

Markkinaterveiset

Kävin Naantalin Tuhkamarkkinoilla. Kameran kanssa, koska ajattelin siellä olevan minua viime vuonna kiinnostaneita kuvauskohteita. 
No kiinnostavimmaksi markkinakansaksi osoittautuivat nämä sinisorsat, joten mitäpä siinä muuta kuvaamaan.
Evääksi töihin sain herkullista hernekeittoa soppatykistä, ja lakua metrikaupalla. Ahvenkukko jäi tällä kertaa myyjälle.
Hyvät kahvit tarjottiin eräässä kuntavaalikojussa :)
Heräteostoksena ihan tarpeeseen satuin löytämään itselleni uuden nahkalompakon. Se löytyi pilkkahintaan alekorista, koska siinä oli "värivirhe". Itseasiassa hyvin huomaamaton pieni kohta lompakon SISÄPUOLELLA. Kiitos myyjälle :D





tiistai 20. joulukuuta 2016

Kerrankin päätin tehdä verhomuutoksia, kun joulukoristelut jää meillä vähälle, paitsi kynttilöiden ja valojen osalta. Ostin Ikeasta Vinter-paneeliverhot ja tuunasin niistä tällaiset. Jäljelle jäi vielä kankaat sohvatyynyillekin :) Huomion arvoista kuvassa ihanien lasteni rakentama piparkakkutalo.

Kameraan on nyt uusi kaukolaukaisin. Parempi jalusta kun vielä järjestyisi, niin voisi tästä horroksesta alkaa heräillä. Ihan uskomatonta horrosta niin kuvaamisen kuin koiran huomioimisen osalta. Voi koira parka! Niin vihaan talvea ja odotan niitä pikkuhiljaa pidentyviä valoisuuden aikoja ensi kuusta lähtien...

Mutta nyt kuitenkin mukavaa ja rauhaisaa sekä siunattua joulun aikaa!



lauantai 29. lokakuuta 2016

Tinttibaari

Tein tinteille Laavun väliaikaiseksi ruokailupaikaksi, koska mökkimateriaalista on vielä pulaa. Hyvin tästäkin ruoka käy kaupaksi. 
Sillointällöin näkyy punarintojakin, mutta näitä talitinttejä on paljon. Ja mukavuusaste on korkealla, koska olen asettanut kameran ikkunalaudalle, tarkentanut lintulaudalle ja itse istun mukavasti sisällä kameran kaukolaukaisin käden ulottuvilla. Laiskan naisen luontokuvausta. Talviruokinnan järjestän hieman laajemmin, mutta samalle alueelle. Kuvauksen suhteen talvi menee suurimmaksi osaksi horroksessa, mutta näitä kuvaan sitten koko talven kotoa käsin :)








tiistai 20. syyskuuta 2016

Kesäinen syyspäivä :)

Tällainen kävelylenkki tänään. Rannassa etsin käärmeitä, mutta tällä kertaa niillä oli kidukset ja pyrstö...
Kotimatkalla lähitilan nuoriso tuli uteliaana katsomaan kulkijoita.
Kävelin noin 7 km:n lenkin pikkuteitä ja luontopolkua.










torstai 15. syyskuuta 2016

Pihapiirin veijareita

Ensimmäisen kerran näin ketun Teersalossa. Harmi, kun repolainen oli niin kaukana, ettei kuvasta tullut mitenkään tasokas. Kiva kuitenkin päästä sentään kuvaamaan. Noille kulmille kannattaisi lähteä aamu-yöstä, voisi nähdä Peurojen ja kettujen aamutoimet. Katsotaan, miten jaksaa...
Ötökät on kuvattu ihan muuten vain :) Korento, joka on hyvin sävysävyyn taustansa kanssa ja mikä lie lude. Ei ole tullut vastaan aiemmin. Joka tapauksessa aika hyvän värinen.
Eikä tuo kotilaiturikaan hassumpi ole näin syyskuun auringossa :)





lauantai 10. syyskuuta 2016

Lauantai-ilta

Pakkohan näitä illalla otettuja on laittaa tänne.
Kuun saa melko hyvin Nikon+Skywatsher:lla :)