perjantai 23. kesäkuuta 2017

Juhannusaatto 2017

Sagan kanssa odottelimme Teersalon rannassa kokon sytyttäjää. Odotellessamme kuvasimme.
Joutsenpesuekin oli paikalla ennen juhannuksen juhlijoiden tuloa. Pientä evästä ja leikittelyä joutsenperheen kesken.
Kokon lämmössä kuvasimme hetken ennen kotiin lähtöä.









Toiset kerää yrttejä juhannusyönä. Niissä merkeissä mekin sukulaisten kesken vietimme juhannusöitä kauan sitten :)
Enää en ole yrttejä poiminut, mutta piti pari kukkakuvaa metsässä ottaa.



perjantai 16. kesäkuuta 2017

Kesäkuu

Eilen tuli postiin uusi salama, jota hieman testailin. Kaiketi siitä tulee olemaan iloa kesäkuvauksessa.
Muutaman päivän sisällä kuvattuja maisemia ja rantaelämää tässä katseltavaksi.








lauantai 13. toukokuuta 2017

Iltalenkillä. Flunssasta huolimatta päätin osallistua kevyesti Saaristolaisyhdistyksen talkoisiin. Lentopallokenttä ja ympäristö ovat taas pelikunnossa, ja talkooporukkakin oli emsiluokkaista. Lapset, teinit ja aikuiset olivat töissä :)
Talkoiden jälkeen maistui perinteeksi tullut talkoopizza Wanhassa Salakuljettajassa. Sain parhaan pizzan, mitä ikinä olen maistanut. Kokkikin sai palautteen! Pitsan nimi: Cesar jokiraputäytteellä (muitakin vaihtoehtoja oli.
 Illalla siis vielä happihyppelyllä kera kameran. Pitkäkorvakin nautti auringonlaskusta :)



perjantai 12. toukokuuta 2017

Valon juhlaa

Vietin tänään monta tuntia Palvan saaressa Kuvan juhlia juhlan kuvaa-retkellä. Todella hieno tapahtuma hyvän porukan kanssa kuvausteemoineen ja nuotioeväineen. Saimme foliokääreen täyttää haluamillamme juureksilla ja yrteillä, nyhtökauralla sekä erilaisilla höysteillä. Tosi herkullista ja helppoa :)
Tässä muutama kuva retkeltä. Kuten näkyy teemana oli mm. valo, maisemat, rakennukset...


















lauantai 29. huhtikuuta 2017

Pienet ahertajat

Muurahaiset. Niin pieniä petoja, mutta esimerkillisiä työnteossa. Mielenkiintoista seurata esimerkiksi taakan kantajia. Työvuoro vaihtuu sitä useammin, mitä suurempi taakka on. Mitoitus kohdillaan, jos vertaa tämän yhteiskunnan työtilanteeseen.



sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Kyypäivitys jälleen :)

Tässä kuvassa mielestäni kyyn silmä tarkentui kauniiksi. Ovat varmaankin tottuneet minuun, kun saan hyvin aikaa säädellä kameraa. Yleensä minä lähden paikalta ensimmäisenä. Kyyt katselevat vain uteliaana.

Fasaanilla sen sijaan oli kiire. Sain vain tämän yhden kuvan ihan ensimmäistä kertaa täällä näkemästäni fasaanista.



maanantai 17. huhtikuuta 2017

Vapaapäivän jaloittelua

Aurinkoinen päivä. Kierros aloiteltu mukavasti terassikahvilla hyvässä seurassa.
Lämpöasteita 4. Ei haittaa kylmyys kyitä, kun aurinkoisessa rinteessä on n. 8 astetta. Hanhien kuvaaminen sen sijaan keskeytyi sankan lumikuuron vuoksi. Sellainen huhtikuu. Vuoroin lämpöä ja lunta.
Huomenna menen kameran kennoa puhdistamaan. Toivottavasti epäpuhtaudet kuvista poistuu :)

 Häijyn väriset silmät kyyllä. Erikoiset, kun en saanut tarkennuksella pupilleja näkyviin.




maanantai 10. huhtikuuta 2017

Tänään kyitä oli neljä. Kuvauspäivä tosin huono kiertävän tuulen vuoksi. Eivät malttaneet pysyä paikallaan, kun haistoivat mut. Muutenkin huonot olosuhteet. Linssi heilui tuulessa. Pitkiä aikoja jouduin odottelemaan, että tuuli tyyntyi edes pieneksi hetkeksi.



keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Lisää kuvia tähän päivään.

Nyt oli kyynaaraalla sulhasia kaksikin! Pieniin päin tuo selvästi on. Krakarilla kävin kurkkaamassa myös joutsenia. Siitäkin kohtaamisesta yksi kuva tähän.




Kodin laittoa

Kevät ja pesänlaittopuuhat ovat alkaneet. Mulla oli pienimuotoiset koirankarvatalkoot eilen. Karvaa tulee siis vielä lisää, mutta päätin laittaa tämänkin karvakasan ulos. Puhdistin nimittäin vanhan pöntön ja laitoin toiseen puuhun uuden, Sagan tekemän pöntön. Näyttäisi siltä, että tuo uusi kiinnostaa tinttisiä nyt :)
Yksien yöpakkasten verran karvat saivat tuulettua ulkona, kunnes tänään innokkaat kodinlaittajat sattuivat paikalle kamerankin ollessa valmiustilassa!

Hyvää kevättä! Pian seurailen pesänlaittotouhuja lisää. Vielä monta kertaa...