Lokkien ja tiirojen kokoontumisajot Teersalon iltapäivässä. Asiaan ehkä vaikutti se, että silakkarekkojen kuljettajat säilöessään kalat kuljetusbokseihin, pumppasivat kalantuoksuisen veden putkea pitkin laiturille.
Päivystäjät vuorossaan.
"Hei älä mee..."
Lentonäytöksiä toisensa perään päivän ohjelmassa oli runsaasti. Objektiivin läpi seurattuna aika mielenkiintoinen ohjelmanumero :)
Terassikauden avajaiset näilläkin.
Valkohäntäkauris kaukaa kuvattuna.
Tämä pieni rantakäärme on viime kesän nuorisoa, kun on niin kovin pikkuinenkin, lämmitteli yksin aurinkoisella rinteellä. Tänä vuonna ensimmäinen bongaamani käärme. Ihmettelen, miksi kyyt eivät tulleet tavanomaiselle paikalle, vaikka viime keväänä olivat siellä jo maaliskuulla. Tämäkin oli siirtynyt luultavasti kohti rantaa, kun ei seuraavana päivänä ollut enää paikalla.
Västäräkkejä on aika paljon nyt Teersalossa, Kummelin puistossa tulivat vähän lähemmäksi, kun istuin hiljaa penkillä.
Tässä on käynnissä ilmeisesti yksipuoliset YT-neuvottelut. Kiukuspäissään ajoi kaverin kauemmas...
Harrastusblogi, johon sisältyy luontokuvaus, kädentaidot, koirat ja urheilujutut.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste meri. Näytä kaikki tekstit
perjantai 27. huhtikuuta 2018
Keväistä luontoa Velkualla
Tunnisteet:
eläimet,
hanhi,
kevät,
käärme,
Linnut,
Lokki,
meri,
perhonen,
Peura,
rantaläärme,
tiira,
Velkua,
västäräkki
Sijainti:
21195 Naantali, Suomi
lauantai 10. syyskuuta 2016
tiistai 9. elokuuta 2016
Elokuu
Se oli synkkä ja myrskyinen yö... Viime yö ainakin, mutta tänään olikin päivällä hienoja aaltoja.
En saanut aivan sellaista kuvaa, jonka olisin halunnut, mutta kameraa säästääkseni lopetin kuvaamisen (ettei mene kosteutta ilmasta koneeseen, suojasta huolimatta).
Jos elokuussa on tällaista aallokkoa, odotellaan syksyä ja syysmyrskyjä!
En saanut aivan sellaista kuvaa, jonka olisin halunnut, mutta kameraa säästääkseni lopetin kuvaamisen (ettei mene kosteutta ilmasta koneeseen, suojasta huolimatta).
Jos elokuussa on tällaista aallokkoa, odotellaan syksyä ja syysmyrskyjä!
Sijainti:
21195 Teersalo, Suomi
sunnuntai 24. tammikuuta 2016
Valokuvia
Aamuvirkun testailua, miten onnistuu kuvien jakaminen mobiilin kautta. Muokkaaminen jää tuonnemmaksi, kun pitää töihin joutaa.
Tässä on kuvaa saariston alkutalvesta. Vihreimmät joulu-aatolta 2015.
tiistai 19. tammikuuta 2016
Kotinurkilla
Niin. Siis meistä on tullut uus-saaristolaisia syksyllä. Nyt, kun on kotiuduttu tänne, koittaa aktivoitumisen aika Jerenkin kanssa. Näin pakkasilla vois viedä eteenpäin projektia nimeltä "rahakoira". Miten onnellinen voikaan pieni koira ollakaan löytäessään maton alta euron kolikon... Treeniä olisi aika siirtää myös ulos ja sisälläkin kehittää. Lisäksi tytär on ilmoittanut opettelevansa temppujen koulutusta. Hienoa. Mulla koiratreenimotivaatio on aika huonoilla kantimilla, Eipä Jerekään tottiksesta niin innostunut ole. Etsimisestä innostuu, joten nyt raha, kesällä jatkuu projekti "kanttarelli". Keväällä meidän tuleva kalakoira totutetaan veneeseen (pelastusliivejä löytyy kaksin kappalein). Ja hei! Ideoita saa laittaa. Mitä tuolle Cowboylle vielä opettais? Omaksi iloksi tai hyödyksi😊
Pakkasten taittumista odotellessa...
Pakkasten taittumista odotellessa...
Sijainti:
Yhdysvallat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)












