Tänään oli niin hieno ja lämmin kevätpäivä! Linnut pitivät meteliä keskellä ei mitään, eli Krakarissa.
Kevään ensimmäinen käärme näyttäytyi, mikä tarkoittaa sitä, että Cowboy jää kotiin kuvausreissujen ajaksi. Voi, kun olisi hinku lähteä takaisin, josko löytyisi lisää yksilöitä :) Kaunis oli perhonenkin. Viimeksi mainitut on kuvattu kännykällä, koska kamerasta loppui akku lintuja kuvatessa (missä ne uudet vara-akut viipyy?!).
Tällaisinä päivinä kalliolla maatessa hiipii mieleen, milloin olisi budjetille sopivaa hankkia se Nikon D7200:n. Myöskin tällaisina päivinä, päivänvalossa olisi muksva kaveri 5oomm:n putki lintusaarta tähtäillessä!
Olin unohtaa! Kaikkihan on mahdollista nykyään, mutta pitikö tuos nosturin lipua vetten päällä juuri nyt! Pitihän tämäkin ihme kuvata.
Harrastusblogi, johon sisältyy luontokuvaus, kädentaidot, koirat ja urheilujutut.
tiistai 12. huhtikuuta 2016
lauantai 9. huhtikuuta 2016
Kemiössä päiväkäynnillä
Tuli käytyä päiväseltään Kemiön saarella, missä ukko-kulta on kalareissullaan. Muutaman kuvan räpsäisin. Kaunis päivä. Merikotkan näin niin kaukana, etten saanut kuvaan. Kuulemma siellä on haikara ja hylje, niin ainakin kaveri väitti, mutta ei näin lyhyessä ajassa paljon ehdi.
Miehet olivat saaneet paljon siikaa, jota sitten savustivat kotiintuomiseksikin :)
Yksinäinen kurki pellolla. Kuvattu auton ikkunan läpi.
Kalanainen ja kalamiehet :)
Miehet olivat saaneet paljon siikaa, jota sitten savustivat kotiintuomiseksikin :)
Yksinäinen kurki pellolla. Kuvattu auton ikkunan läpi.
Kalanainen ja kalamiehet :)
tiistai 5. huhtikuuta 2016
Kuvailua Palvassa
Kotimaanmatkailua kotikylällä. Hämähäkki Velkuan koulun seinällä aiheutti oppilaissa sekä inhoa että ihastusta. Koulun metsässä ihmettelin, että miten kuusi voi kasvaa kalliossa?
Ensimmäistä kertaa kiinnitin enemmän huomiota Velkuan muistomerkkeihin. Laatta kuvaa Suomen sotaa ja Velkuan taisteluja. Tykki ilmeisesti on toiminut joskus...
Velkuan kirkko.
Ensimmäistä kertaa kiinnitin enemmän huomiota Velkuan muistomerkkeihin. Laatta kuvaa Suomen sotaa ja Velkuan taisteluja. Tykki ilmeisesti on toiminut joskus...
Velkuan kirkko.
sunnuntai 27. maaliskuuta 2016
Metsälenkki
Velkuan metsiä mittailemassa koiran kanssa pääsiäispäivänä. Hauskan näköisiä puita ja paljon sulamisvesiä.
perjantai 25. maaliskuuta 2016
Pikkuiset
Valmiit. Nämä sukat olivat vielä puikoilla, kun vein töihin. Mummoilla heräsi paljon muistoja ja kertomuksia, kun saivat hypistellä käsityötä😊 Terapiaa!
torstai 24. maaliskuuta 2016
Hanhiparvi
Sade hieman haittasi kuvausta. Lenkille lähdin ajatuksella, että "tällaisella ilmalla mitään saa kuvattua". Nämä kuitenkin pitivät palaveria pellolla. Aika lähelle pääsinkin ja tällaiset kuvat tulivat! Melko vaikuttava näky, lintujahan oli paljon enemmän, kuin kuvissa näkyy.
Niin siis opin tästä, että kamera mukaan säällä, kuin säällä!
Rauhaisaa pääsiäistä!
torstai 17. maaliskuuta 2016
Pientä puuhaa.
Tällaisen aloitin tänään bussissa ja tein nyt kotona loppuun. Toinen vielä ja uutta... Jos vielä olisin TAYSissa töissä, tekisin kehitysvammaisille pikkulapsille. Olisiko Turun seudulla TA6:tta vastaavaa? Pienten lasten tutkimus- ja hoitoyksikkö?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





























